Keväällä 2023 huomasin, että useampi yrittäjä otti minuun yhteyttä ja kysyi apua esim. palvelutarjonnan rakentamiseen, hinnoitteluun, myyntiin, markkinointiin, asiakkaiden valmennuksen laadun parantamiseen jne. Päätin luoda palvelun, jossa pääsen auttamaan juuri sinua, jos koet olevasi jumissa Personal Trainer - urallasi.   


MITÄ MENTOROINTI ON? 

Mentoroinnin ideana on tiedon jakaminen. Kokenut yrittäjä voi jakaa tietoa ja taitoja sekä myös alaan liittyvää ns. hiljaista tietoa toiselle yrittäjälle. Kokemusperäistä tietoa kun harvoin oppii missään koulutuksessa tai kirjoista. Hän voi ohjata ja olla tukena sinulle liiketoimintasi edistämisessä, antaa näkökulmia, ideoita ja ajatuksia ulkopuolisen yrittäjän näkökulmasta.. Hän ei tee työtä puolestasi, mutta auttaa ratkaisemaan solmuja, joihin ei tunnu olevan ratkaisua. Usein myös ulkopuolinen silmä näkee asioita, joita ei itse aina huomaa omassa tekemisessä. Esimerkiksi vaikka valmennuspalveluidesi laadun kehittämisessä. 


OMA YRITTÄJÄTAUSTA: 

Ensimmäinen yritykseni Tessa Olsbo Personal Training (tmi) on perustettu kevytyrittäjäpalveluun vuonna 2019 ja merkitty kaupparekisteriin 2020. Vuonna 2023 perustin uuden Coaching By Tessa Oy:n, joka tarjoaa valmennuspalveluita kuluttajille  ja koulutuspalveluita liikunta-alan ammattilaisille.

Ennen ammattivalmentajan uraa tein pitkän uran kuluttajamyynnin parissa. Melkein 10v aikana tein töitä myyjänä eri teleoperaattoreille ja sitemmin kodintekniikka-alalla tein pitkän uran osastopäällikönä ja esimiehenä. Lopetin palkkatyöt vuonna 2022 kun tein Kuntokeskus Liikun kanssa sopimuksen tehtävistäni vastuuvalmentajana, joka vaati kohdallani siirtymisen täysipäiväiseksi yrittäjäksi.  Nykyään valmennan asiakkaita täysipäiväisesti, hoidan vastuuvalmentajan työtehtäviä sekä koulutan tulevia Personal Trainereita. Tulevaisuudessa on tulossa myös luentoja jo alan ammattilaisille. 


MITÄ SIITÄ MENTOROINNISTA NYT SITTEN ON APUA? 

Moni PT tuskailee asiakashankinnan kanssa ja miten valmentamisesta saa täysipäiväisen työn niin ettei sinun tarvitse oikeasti laskea pennosia ruokakaupassa. Moni etsii tietä siihen, että asiakkaat löytävät luoksesi ilman, että sinun pitää menettää yöunesi markkinointia miettiessä ja miten saat itsesi ja ammattitaitosi kuuluviin. Miten palvelupaketoinnista tehdään selkeä ja helppo asiakkaalle ostaa tai mistä tavoitat asiakkaasi?  Jokaisen PT:n tavoite on usein itsensä täysipäiväinen työllistäminen.  

Voimme purkaa ongelmia, miten parantaa yrityksen asiakaspalvelua asiakkaan suuntaan, miten valmistaudut konsultaatioon asiakkaan kanssa ja miten toimit itse konsultaatiossa kun asiakas on paikalla. Lisäksi sinulla voi myös olla haasteita asiakkaan jälkihoidon kanssa, asiakkaan kontaktoinnissa tms. Eli kerro rohkeasti, mihin erityisesti tarvitset apua niin etsitään siihen ratkaisu yhdessä. Kerro yhteydenotossa siis mahdollisimman avoimesti sinusta ja yrityksestäsi tai jos olet aloittava yrittäjä -> kerro liikeideastasi. 

Kaikkea ei tarvitse aina tehdä yksin!


Ota askel kohti unelmiesi liiketoimintaa Personal Training- alalla ja annan minun auttaa! Osaan ihan varmasti antaa sinulle työkaluja, ajateltavaa ja varmasti ideoita omaan liiketoimintaasi. Oli se sitten ihan asiakastyön laadun parantamista, hinnoittelua tai PT-pakettien rakentamista. Ota rohkeasti yhteyttä!